perjantai 22. toukokuuta 2009

Autoilu vuonna 2030 - vuoden 2009 päivitys

Viime keväänä kirjoitin sarjan, jossa tarkastelin autoilua vuonna 2030 kuuden erilaisen skenaarion avulla. Lupasin (itselleni), että palaan näihin skenaarioihin vuoden välein. Ennustuksieni tarkkuus paranee joka vuosi, kunnes vuonna 2030 ne ovat 100-prosenttisen oikeita.

Skenaario 1: Öljyhuippu on väärä teoria - nykymeno jatkuu

Tässä skenaariossa oletetaan, että teoriat öljyhuipusta osoittautuvat vääriksi, uusia öljyesiintymiä löydetään ja uudella tekniikalla saadaan hyödynnettyä nykyisin kannattamattomia esiintymiä. Skenaariossa oletetaan myös, että ilmaston lämpeneminen ei aiheuta polttomoottorin käyttämistä rajoittavia pakkotoimia.

Kulunut vuosi oli aivan poikkeuksellinen talouskriisin vuoksi. Öljyhuipusta ei julkisuudessa juuri puhuttu sen jälkeen kun raakaöljyn hinta lähti 2008 kesän 140$ huippulukemista syöksyyn kohti syksyn 30$ pohjia. Tämän jälkeen öljyn hinta on jälleen kaksinkertaistunut. Ja pahempaa on tulossa: Rahoituskriisi laittoi jäihin öljyinvestointeja, joilla piti korvata tulevaisuudessa ehtyviä lähteitä. Tämän vaikutukset näkyvät pienentyvänä öljyn tarjontana vasta vuosien viiveellä. Öljyn hinta väijyy viime kesään nähden matalissa lukemissa odottaen kasvun taas alkavan. Jos kasvu joskus alkaa, tulemme näkemään huimia öljyn hintoja. Vielä ei pystytä näkemään tämän skenaarion oikeellisuutta; onko öljy ”loppunut” vuonna 2030 eli onko vähentynyt tarjonta nostanut hinnat sellaiselle tasolle, että nykyiseen tuhlaukseen ei ole varaa.

Skenaario 2: Autojen muuttuminen

Tässä skenaariossa polttomoottoriautot muuttuvat siten, että pärjätään pienemmällä öljymäärällä. Tästä on ollut pieniä merkkejä, autojen kulutuslukemista puhutaan enemmän, lehtien autoarvioissa annetaan palstatilaa myös kaikkein pienimmille ja halvimmille autoille. Ajan henki tuntuu muuttuvan siihen suuntaan, että kun aikaisemmin isolla koneella ajavaa pidettiin kovana jätkänä, yhä useammat pitävät häntä välinpitämättömänä pösilönä. Mitään läpimurtoa autojen tekniikassa ei kulunut vuosi tuonut, vanhasta tekniikasta vaan puristettiin enemmän irti. Potentiaali tekniikan kehittämiseen on valtava. Säästöoajokilpailuissa voittaja-autot pystyvät ajamaan yli 3.000 kilometriä litralla. Satasella palaa menovettä siis 0,033 litraa.

Skenaario 3: Sähkömoottori

Uusista voimanlähteistä sähkömoottori tuntuu olevan todennäköisin ehdokas voittajaksi. Akkutekniikka kehittyy, valmistajat tarjoavat uusia malleja hybrideistään sekä aitoja, seinästä ladattavia sähköautoja, yhteiskunnat tekevät kokeiluja sekä verotuksen että infrastruktuurin osalta.

Ratkaisematta on enää yksi pikku este - sähkön tuotanto. Kivihiili ei ilmastonsuojelusyistä käy, ydinvoimaan ei ole (vielä) poliittista tahtoa, uusiutuvat lähteet ovat toistaiseksi marginaalisia. Sähkön tuotantoon ei ole vuoden aikana tullut uusia ratkaisuja. Asia menetti akuutin poliittisen merkityksensä, kun sähkön kulutus vuonna 2008 laski ensimmäistä kertaa vuoden 1945 jälkeen. Lupaavin signaali uudesta energiataloudesta on Australiaan nouseva maailman suurin aurinkovoimala. Visioissa on myös tuollaisia tuotantolaitoksia Saharaan ja energian siirtäminen sieltä joko sähkönä suurjännitteisillä tasavirtasiirtona Eurooppaan tai vetynä tankkereilla. Laskelmien mukaan neljännes Etelä-Euroopan sähkön tarpeesta voitaisiin tuottaa aurinkoenergialla Afrikassa.

Skenaario 4: Vetyautot

Vetyautojen lobbaajat eivät saavuttaneet sanottavasti edistystä vuoden aikana. Vetytalouden investoinnit ovat niin valtavia, että rahoituskriisi lopetti puheet vetytaloudesta ainakin vähäksi aikaa.

Skenaario 5: Biopolttoaineet

Maailman biopolttoaineiden tuotanto kasvaa tasaisesti, päivätuotanto on kasvanut 5 vuoden aikana noin 1 miljoonan barrelin verran. Valitettavasti samassa viidessä vuodessa maailman nestemäisten polttoaineiden käyttö on kasvanut noin 5 miljoonaa barrelia. Biopolttoaineiden osuus on nyt noin 1,7%. Biopolttoaineiden tuotantotavat monipuolistuvat, nestemäistä polttoainetta tehdään yhdyskuntajätteestä, oljista, harvennusjätteestä. Biopolttoaineista ei koskaan tule liikenteen energiaongelman kokonaisratkaisua, koska näkyvissä olevassa tulevaisuudessa niillä ei edes pystytä kattamaan kuin viidennes nestemäisten polttoaineiden tarpeen kasvusta. Ehkä niillä pystyttäisiin jo turvaamaan välttämätön huoltovarmuus fossiilisten polttoaineiden ehtyessä, ambulanssit ja ruokakuljetukset saataisiin kai pyörimään tuolla alle kahdella prosentillakin. Biopolttoaineisiin liittyy myös monia ympäristönsuojelullisia ja moraalisia ongelmia.

Skenaario 6: Uusi yhteiskunta

Tässä skenaariossa kuviteltiin yhteiskuntaa ilman nykyisiä henkilöautoja. Pieniä askelia siihen suuntaan on otettu. Helsingissä on jo keskusteltu autottomasta kaupunginosasta. Rohkeutta sellaisen kokeilemiseen ei vielä ole. Muualla Euroopassa tällaisia kokeiluja on jo tehty.

Suomessa yhteiskuntarakenne jatkaa puheista huolimatta edelleen kehitystä suurempiin yksiköihin eli suurempaan liikkumisen tarpeeseen. Vuoden 2008 aikana Suomen henkilöautokanta edelleen kasvoi, 5,1%. Liikennesuorite henkilöautoilla sen sijaan laman vaikutuksesta laski hieman, 0,6%.

http://jaloste.blogspot.com/

Vuoden varrella aiheesta kertyneitä linkkejä:

Skenaario 2:
Autoilun suunta - pienemmät autot?
http://www.iltasanomat.fi/autot/1688174
http://www.iltasanomat.fi/autot/1628059
Ruotsi ottaa taka-askelen
http://www.taloussanomat.fi/liikenne/2008/09/08/ruotsi-lopettaa-ekoautojen-tukemisen/200823294/139?rss=2i

Skenaario 3:
Investointeja sähköautoihin
http://www.taloussanomat.fi/liikenne/2008/05/11/sahkoauto-keraa-miljardiluokan-investointeja/200812934/139?rss=4
Sähkö-Renault
http://www.tekniikkatalous.fi/metalli/article76299.ece?s=r&wtm=-28032008
Jenkkien sähköautoprojekteja, taitavat olla nyt hieman jäissä sattuneesta syystä
http://www.iltasanomat.fi/autot/1593417
Ladattava hybridi volkkarilta 2014
http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Ladattava+hybridi+Volkswagenin+valttikortti/1135239761956
Skeptinen arvio sähköautojen yleistymisestä
http://www.hs.fi/autot/artikkeli/S%C3%A4hk%C3%B6autolla+tuskallisen+hidas+tulevaisuus/1135239936753
Suomessa Espoo on kaupunkien edelläkävijä sähköautoissa
http://www.vartti.fi/artikkeli/05ac5ad3-f4d8-44cf-95d8-35b79843d9f0
Kiinalaiset tekivät sen jo
http://www.iltasanomat.fi/autot/1628018
Akkutekniikan kehittymisestä - superakku
http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=3700
Fiatin sähköpaku
http://www.iltasanomat.fi/autot/1604812

Skenaario 4:
Yksi vuoden harvoista vetyautouutisista valtamedioissa
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Vetyautojen+tankkausverkosto+Pohjoismaihin/1135241654749

Skenaario 5:
Biopolttoaineet kuumentavat YK:n ruokakokousta.
http://www.blogger.com/post-edit.g?blogID=1433815419556982180&postID=6512287949086695472
Löpön valmistus jätteestä geneettisesti muokatun bakteerin avulla
http://www.timesonline.co.uk/tol/news/environment/article4133668.ece
Jätteistä dieseliä - Forssassa!
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Forssassa+p%C3%A4%C3%A4st%C3%A4%C3%A4n+tekem%C3%A4%C3%A4n+j%C3%A4tteist%C3%A4+dieseli%C3%A4/1135240037829

Skenaario 6:
Autottomasta kaupungista haaveillaan Helsingissäkin.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/stadi/uutinen.asp?id=1584858
Mutta autokanta vain kasvaa
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2008/09/14382&sort=false

lauantai 9. toukokuuta 2009

Naula päässä

WC:mme käsienpesualtaan pöydällä on jostain syystä kolmen tuuman naula. Kukaan ei ole sitä sinne tuonut, joten kukaan ei myöskään vie sitä pois. Ihmettelin sitä taas aamulla istuessani WC-istuimella eli proosallisemmin pöntöllä ja mietin sanontaa "naula päässä".

Sanonta ei ilmeisesti tarkoitakaan konkreettista naulaa päässä vaan vanhaa painomittaa naula (425 g). Venäläiset ja Suomea lukuunottamatta muut itä-eurooppalaiset mittaavat viinan paino- eikä tilavuusmitoissa. Naula päässä onkin kai alunperin tarkoittanut naulan painon verran paloviinaa elimistössä.

torstai 7. toukokuuta 2009

Lätkäasiaa

Tämä postaus käsittelee MM-jääkiekkoa. Urheilua inhoavat voivat siirtyä käytävällä eteenpäin.
____________________________________________________________________
Sveitsiläiselle hammaslääkärille tässä ilmainen vinkki, millaisten MM-kisojen pitäisi olla.
1. MM-kisoja ei pelata olympiavuonna.
2. MM-kisoissa pelaa kahdeksan parasta joukkuetta. Huonoin putoaa B-sarjaan.
3. Joukkueet pelaavat yksinkertaisen sarjan. Eniten pisteitä saanut on mestari. Jokaiselle tulee seitsemän ottelua, eikä kisoissa ole yhtään turhaa matsia. Jos halutaan saada "loppuottelu", tehdään kaavio niin, että edellisen kisojen ykkönen ja kakkonen pelaavat viimeisen matsin. Ne ovat 20-30% todennäköisyydellä myös seuraavien kisojen kaksi parasta.

En vaadi konsulttipalkkiota IIHF:ltä, jos visioni toteutetaan.

Sitten taitoon:

Rupesi kiinnostamaan, että missä se maalinteon taito jääkiekossa asuu, kun ei se ainakaan Suomen joukkueessa asu. 15 vuotta Anzu on huutanut "EI MENE SISÄÄN! EI MENE MILLÄÄN SISÄÄN!" Ei se mene kun ei ole taitoa. Eikä ne kiekkojen pomppiset mitään tuuria ole.

Kävin läpi NHL:n 100 parasta pistemiestä. Tai oikeastaan 50 kummastakin konferenssista. Oli aika tylyä sanomaa. Kansallisuusjakauma:
CAN 49
USA 14
RUS 12
SWE 9
CZE 8
FIN 4
AUT 1
SLO 1
SLV 1
SUI 1

Kanadasta saisi kymmenen joukkuetta taitavampia maalintekijöitä kuin Suomesta. Suomalaiset ovat sijojen 44-88 välissä.

Huom! Tsekeissä saattaa olla joku slovakki, kun lähteessä oli vain syntymäpaikka enkä tiedä kummalla puolella Tsekkoslovakiaa se oli. Hossan tunnistin slovakiksi. Yksi slovenialainenkin pelimies löytyi.

Tarkoitus ei ole painaa suomalaista. Päinvastoin, ihmeen hyvin on arvokisoissa pystytty venymään tuolla materiaalilla. Kyllä tämäkin saa arvostamaan Suomen olympia- ja Canada cup -hopeita entistä enemmän.

Voitte ihmetellä tästä taulukosta. Pelaajatiedot ovat Data-välilehdellä. Siinä on myös merkintä, jos pelaaja on kisoissa. Voi olla muitakin, kun kävin läpi vaan MM-kisojen pistepörssin 20 parasta ja katsoin löytyvätkö listalta.

http://jaloste.blogspot.com/