Viikon mietteitä

Helsingin talvi tuli ja meni. Ja sehän työmatkapyöräilijälle sopii!

Sunnuntaina olin Myllypuron liikuntapuiston huoltorakennuksessa juuri kun huoltomies hääti käyttäjät vanhasta palloiluhallista sortumisvaaran takia. Ja romahtihan se sitten.

Huoltomies oli säätilan takia huolissaan, miten aurauksen käy kun rakennusvirastossa on ruokamyrkytyksen takia 70 henkeä vatsataudissa. Tarkistussoitolla selvisi, että ne ovat kaikki johtoporrasta, joten ei heikennä työn tulosta. Ehkä pikemminkin päinvastoin.

Samaisessa hallissa on muuten pätevä taulu seinällä:
"Ei. Kaikki on kielletty."

Maanantaina työmatka kestikin tuplat normaaliin verrattuna, sisältäen 28 minuuttia bussipysäkillä seisoskelua, kun vuoroväli on 9 minuuttia. Pravda oli löytänyt jostain taksikuskin, joka kehotti ihmisiä jättämään oman auton kotiin ja tulemaan julkisilla kun keli on niin huono. Ei se ihan niinkään toimi. Julkinen liikenne mitoittuu normaalin käyttäjämäärän mukaan ja jos autoilijat joku päivä tulisivat bussilla, seurauksena olisi kaaos. Vielä pahempi kaaos tietysti seuraisi, jos bussimatkustajat jonain päivänä päättäisivät mennä kaikki omalla autolla.

Pravdan yleisönosastokirjoittaja kyseenalaisti torstaina sen, että pitääkö kaiken sitten toimia minuutilleen samalla tavalla oli keli mikä tahansa. Minustakaan ei. Olisin valmis menemään niinkin pitkälle, että jos keli on oikein huono, julistettaisiin kansallinen rakkauspäivä ja kaikki voisivat jäädä kotiin rakkaimpiensa seuraan.

Viikon kirjallisiin kohokohtiin kuului Porin erakon Juha Seppälän haastattelu Suomen kuvalehdessä 30.10. (sain vinkin, SK ei kuulu vakiolukemistoon) Harvinaista herkkua. Mikä mahtoi olla Juhiksen motiivi haastattelun antamiseen kaikkien näiden vuosien jälkeen? Hävisikö vedonlyönnin? Painostiko muija myynnin edistämiseksi? Kokiko olevansa velkaa fäneille?

Toinen hieno löytö oli Claes Andersonin haastattelu Apu-lehdessä. Claes (70 v) totesi, vanhenemisessa ei ole mitään hyvää, kaikki menee koko ajan huonommaksi ja loppu on tiedossa. Mutta, jatkoi, Claes, jos on elämässään ELÄNYT, se edes vähän lohduttaa. Hieno ajatus. Ja on linjassa sen kanssa, ettei kenenkään tiedetä kuolinvuoteellaan valitelleen, että kun olisi enemmän töissä ehtinyt olemaan.

Julkisten kulkuneuvojen käyttö on tehokasta päihteiden vastaista työtä. Osa matkustajista on sellaisessa kunnossa, että omat juomahalut menevät. Rapajuoppoja busseissa ei juurikaan näy, koska niissä on vaikeaa matkustaa ilmaiseksi. Sen sijaan noin joka kymmenennessä bussissa on umpikännissä oleva urpo. Olen tullut jo niin vanhaksi, että puolitajuttomassa tilassa oleminen julkisella paikalla ei mielestäni ole mitenkään viileetä, vaan vastenmielistä. En jeesustele, olen ollut kantokunnossa useinkin. Ei ne sen kummempia ole kuin minäkään, saman se etanoli tekee kaikille: Kuulo menee, pitää huutaa. Luulee, että kaikki ovat kiinnostuneita minun asioistani. (No, sama se kai on blogissakin, mutta sinä oletkin tullut tänne vapaaehtoisesti.) Ja väkivallan uhkakin on usein läsnä, jos ei herran jutuista nyt tällä kertaa olla kiinnostuneita. Olen jonkinlainen turomagneetti, joten usein pysäkillä nousen ördääjän jälkeen bussiin, joten voin itse valita paikan mahdollisimman kaukaa. Jos tästä jotain myönteistä hakee, niin se, että hyvä, että ovat bussissa eivätkä auton ratissa. Sama pätee siihen onnettomaan joka sai täydelliset kilarit, kun Hakamäentien risteys ei vetänyt edes normaalinopeudellaan. Tuollainen berserkkikohtaus bussissa on vielä kokematta. Ehkä jo ensi viikolla. Ai niin, mutta silloin on taas pyöräilykelit!

Linkit:

Myllypuron kupla:
http://www.vartti.fi/artikkeli/da1a34ee-7657-4e57-9ec8-1551f1a841a6

Hakamäentien Bers-Erkki:
http://www.vartti.fi/artikkeli/d70b1049-8ecd-4fed-a19d-e064a8f3b900

This post was powered by, but not sponsored by Koff Porter

Ilkivalta

Päivän lehdessä oli juttu ilkivallan kohonneista kustannuksista. Itseäni on ihmetyttänyt, että minkälaisen riemuidiootin keksintö ovat nuo bussipysäkkien lasiset seinät. Joku kympin tyttö, jonka mielestä ne ovat "ihanan valoisia" vai onko siinä ajateltu, että bussilla matkustavat prolet saavat pysäkillä palellessaan vähän samaa fiilistä kuin ylempi keskiluokka lasisissa palatseissaan Keilaniemessä. Joka tapauksessa joku, joka ei ole koskaan ollut humalaisten nuorten miesten seurassa tai sitten viimeisin kokemus siitä on talvisodan ajalta (joka ei ollut 1800-luvulla, terveisiä BB-taloon).

Lasinen bussipysäkki on jurriselle nuorelle miehelle suora kehoitus mittelemään voimiaan. Meneekö potkaisemalla vai pitääkö hakea kivi. Kumma kun niihin ei ole vielä liimattu tarraa "Et saa rikki, ähähä".

Kummalliselta tuntui silti jutun tieto pysäkkikatoksen korjauksen 15.000 euron kustannuksesta. Jos siitä puolet on materiaalikustannuksia ja duunarin saisi töihin viidelläkympillä tunti, niin hommaan menisi 150 tuntia eli neljä viikkoa. Vaikka taitaa se pitää paikkaansa, kalenteriaikaa ainakin menee sen verran siitä kun katos on rikki siihen kun se on taas rikottavissa. Mutta en tiennyt, että duunari nostaa koko sen ajan palkkaa.