Kerroin Juice-projektistani edellisessä kirjoituksessa. Julkistuksen jälkeen minulta on muutaman kerran kysytty: Miksi juuri Juice? Vastaan siihen tässä.
Pidän Juicen musiikista
Tämä lienee itsestäänselvää, ei kukaan rupea ilman korvausta tällaiseen työhön, jollei pidä tutkimuksen kohteesta. Mutta on muitakin taiteilijoita, joiden musiikista pidän, joten se ei vielä ole riittävä vastaus.
Edesmenevyys
Halusin tutkimukseen taiteilijan, jonka tuotanto on valmis. Suomeksi sanoen hän on siis kuollut. Tämä rajoittaa mahdollisia kohteita jo jonkin verran, mutta onhan toki muitakin kuolleita kevyen musiikin suurmiehiä, kuten Tatu Pekkarinen, Veikko Lavi, Junnu Vainio tai Gösta Sundqvist.
Tuotannon laajuus
Projektini määritelmän mukaisia Juicen biisejä on noin 400. Lisäksi on muutama sata muille tehtyä sanoitusta. Tuotannosta löytyy biisejä hyvin monella eri tyylilajilla, löytyy kantria, reggaeta, soulia, funkia, bluesia, rockia, iskelmää, lastenlauluja ja kaksi rap-biisiä.
Juicen merkitys
Nykynuorelle on vaikeaa ymmärtää yhtenäiskulttuurin aikaa; oli hahmoja, jotka kaikki tiesivät. TV-kanavia oli kaksi, radiokanavia samoin. Radiosta tuli kevyttä musiikkia arkisin 11:30-12:00. Tämä ei ole vitsi! Juice oli Kekkosen kuoltua tunnetuin elossa oleva suomalainen. Ja että oli lauluja, jotka kaikki olivat kuulleet. Nykyisten hittibiisien elämänkaari on muutama kuukausi eivätkä niistä usein joudu kärsimään kuin henkilöt, jotka työn tai sairauden takia ovat kaupallisten radiokanavien vaikutuspiirissä.
Juicen merkityksestä suomen kielisen rockin perustamisessa on kirjoitettu riittävästi muualla, joten ei siitä tässä sen enempää.
Oma historiani
En voi varsinaisesti sanoa "kasvaneeni Juicen tahdissa aikuiseksi", koska olin 6-vuotias Juicen ensimmäisen levyn ilmestyessä. Löysin Juicen lukioikäisenä ja kadotin sitten taas 90-luvun alussa kun tuli muuta mielenkiintoisempaa. Niinpä halusin tutustua paremmin myös myöhäistuotantoon ja tämä projekti antoi siihen hyvän mahdollisuuden.
Näistä syistä Juice-projekti!
perjantai 4. heinäkuuta 2014
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti