maanantai 29. kesäkuuta 2009

Irakin öljy - uutisen takaa

Taloussanomat julkaisi Reutersin uutisen Irakin öljystä:
http://www.taloussanomat.fi/energia/2009/06/29/jatit-vaijyvat-irakin-oljya/200915332/12

"Irakissa on niin paljon öljyä, että joidenkin kriitikoiden mukaan Yhdysvaltain johtaman miehityksen todellinen syy olivat maan öljyvarat."

Pitkälle on suomettuminen länteen päin mennyt. Tuollaisia sanamuotoja voisi kuvitella löytävänsä 50-luvun lehdistä Neuvostoliiton miehitystoimia kommentoimaan. Eiköhän se ole selvä muillekin kuin "joillekin kriitikoille" mikä miehityksen syy oli.

Uutisessa myös kerrotaan Irakin öljyvarojen olevan 115 miljardia tynnyriä, mutta ei laiteta sitä mittasuhteisiin. Maailma kuluttaa nykyään noin 90 miljoonaa tynnyriä päivässä, joten kaikella Irakin öljyllä sammutetaan maailman janoa kolmen vuoden ajan.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Miksi Bill Gates on suuri saatana?

Moni pitää maailman rikkainta miestä Bill Gatesia sielunvihollisena, lihaksi tulleena vanhana vihtahousuna. Ilmeinen selitys on kateus Microsoftin menestyksestä tai vastenmielisyys sen käyttäytymistä kohtaan. Myös viiripäisempempiä teorioita on, kuten Gatesin nimen kirjaimista lasketut todisteet.

http://egomania.nu/gates.html


Gates on yksi aikamme suurimpia hyväntekijöitä, hän on lahjoittanut jo 28 miljardia dollaria ja on luvannut lahjoittaa lähes koko omaisuutensa kuoltuaan. Äkkinäiselle tämä saattaisi olla todiste hänen saatanallisuuttaan vastaan, mutta tosiuskovaiselle se on pikemminkin todiste hänen petomaisuudestaan, sillä onhan niin, että mitä voimakkaammin jotain peitetään, sitä voimallisemmin se todistaa asian olevan päin vastoin.

Olen taipuvainen uskomaan, että Bill on saatana. Mutta miksi?


Gatesin perkeleellisin teko onkin nimenomaan tuo, että hän aikoo luopua kaikista rahoistaan. Mammona on aikamme jumala, joten täytyyhän sen kieltämisen silloin olla saatanasta. Tuollainen rahasta luopuminen syöksee koko elämäntapamme anarkiaan ja kaaokseen. Se sotii kaikkia pyhiksi nousseita arvoja vastaan.



http://en.wikipedia.org/wiki/Bill_Gates#Philanthropy

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/06/22866&sort=false