Näinä päivinä kuulee aika paljon Madonnaa radiosta. Tulee mieleen Juicen kuolema sikäli, että toimittajien mielestä Juicen musiikki muuttui heti paljon paremmaksi tai ainakin sitä kuuluu vieläkin kaksi vuotta kuoleman jälkeen enemmän kuin kaksi vuotta ennen kuolemaansa.
Suomeen mahtuu aina yksi asia kerrallaan ja tällä viikolla se on ollut rouva Ciccone. On hiukan vaikea ymmärtää miksi yhden artistin yksi show yhdessä kaupungissa olisi koko Suomen uutisoinnin ykkösaihe viikon ajan. Ei voi välttyä ajatukselta, että näin Suomi lunastaa taas paikkansa kansakuntana kansakuntien joukossa läntisessä maailmanjärjestyksessä. Enää meitä ei pidetä kansana joka karvahatut päässä järsii jäistä naurista, kun saamme sateisella asfaltilla katsoa videoscreenillä tanssivaa maailmantähteä, joka 20 vuotta sitten lauloi hittibiisejä.
Nämä suuret maailmantähdet pitävät tietojeni mukaan lipputulot 100% itsellään, keikkajärjestäjät saavat tulla toimeen oheismyynnillä. Madonnan mukana poistuu maasta siis 8 miljoonaa euroa pääomia yhdessä yössä. (Tunnustus: Luin Valtion tulo- ja menoarviota sillä silmällä kertoakseni, että miten paljon hyvää tuollakin rahalla olisi valtakunnan tasolla tehty. Ei onnistunut; kaikki momentit siellä alkoivat vain ärsyttää, tyyliin Siirrot Ahvenanmaan maakunnalle 240 miljoonaa. Mitä?!? Miksi ??! 240 miljoonaa!!!)
Tunnustus 2:
Tarkoitukseni oli siististi niputtaa tämä kirjoitus Juicella sanoituksestaan kappaleeseen Pienestä kii, jossa on pistämätön riimi:
"Mun tyttöystävä on niinko Madonna,
mut Kuopiosta ja nyttemmin kadonna."
Nerokasta!
Vaan kun tarkistin tekijätiedot Ylen MAINIOSTA tietokannasta, paljastui, että tämä sanailija olikin Heikki Harma. Mutta! En luovuta. Ehkä Hector on kuullut tämän Juicelta jallunhuuruisella 80-luvulla. Pitänee kysyä herra Harmalta, jos vielä tapaan hänet Käpylän Mustassa Pekassa. Sivumennen sanonen: Kun rock-idolin näkee ostavan pölynimurin pusseja, niin tulee mieleen, että onkohan se rocktähteys Suomessa sittenkään niin hohdokasta.
Mahtaakohan Madonna ostaa pölynimurin pusseja...
Linkit:
Kaikki julkaistu musiikki Suomessa vuoteen 1999
http://www.aanitearkisto.fi/firs2/index.php
perjantai 13. helmikuuta 2009
keskiviikko 4. helmikuuta 2009
Tiedonvälityksen pohjalla
Kirjailijaystäväni esitti väitteen, että tiedonvälitys ei voi enää tämän alemmaksi vajota:
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1640858
Väite onkin aika vahva:
Aivan turha lehti (1) julkaisee uutisen toisen turhan lehden julkaisemasta uutisesta (2) henkilöstä joka ei ole tehnyt mitään kiinnostavaa koskaan (3) raportoiden yliluonnollisesta ilmiöstä (4).
Tuntuu siltä, että pohjalla ollaan. Mutta! Huonommaksi voi vielä laittaa kirjoittamalla siitä blogissaan (5), jos se tiedonvälitykseksi lasketaan. Ja jos näin on, pohjaa ei oikeastaan voi saavuttaa, koska tähänkin blogiin voi aina joku viitata ja näin tiedonvälityksen laatu lähenee nollaa koskaan sitä saavuttamatta.
Mutta jos vain "ammattimainen" (sallinette, että määre hieman naurattaa tässä yhteydessä) tiedonvälitys lasketaan, on myönnettävä, että on vaikea keksiä miten tästä enää matalammaksi päästään. Tai ehkä sittenkin: Jos k.o. demoni paljastuisi Anne Hedmaniksi! Missä olisi siinäkin tosin se informaatioarvo, että paljastuisi lopultakin kuka (tai tässä tapauksessa mikä) tämä keltaisessa lehdistössä esiintyvä, mutta reaalimaailmassa ei-tunnistettu hahmo on.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)