Teinien laiskuudesta

Teinit! Uskomattoman laiskaa ryhmää! Mitään ei tehdä oma-aloitteisesti. Mitään ei tehdä pyytämättä. Itse asiassa mitään ei tehdä edes pyytämällä. Jaksetaan nähdä 16 tuntia vaivaa, että vältettäisiin 4 minuutin homman tekeminen.

Minulla on nyt menossa hyvin kiehtova behaviorismin tutkimusalaan kuuluva empiirinen koe:
Kun teinin huoneesta palaa viimeinenkin lamppu, vaihtaako lampun vai elääkö pimeässä koko talven?

Mitenköhän se ajatuskulku menee: Että jos aikansa odottaa, niin joku sen kuitenkin vaihtaa, turha nähdä vaivaa. Tai jos vaikka sokeutuu ensi viikonloppuna, niin hukkaan meni sekin rehkiminen.

Toinen kiinnostava kysymys on: Vaihtaako samalla kaikki palaneet lamput vai vain sen yhden, että näkee lattialle kertyneestä tekstuurista kerätä päivän varustuksen? Tähän minulla on kyllä tutkimushypoteesi, mutta odotellaan nyt tuloksia ensin.

Joku tuttu voisi tässä kohtaa huomauttaa, että teiltähän meni toukokuussa se olohuone pimeäksi. Se on kyllä totta, mutta siinä hajosi valaisin. Eli tuli Ongelma. Tai nykyään pitäisi kai sanoa, että haaste. Mutta olen sen verran vanha, että jos jokin ottaa päähän, sanon että Ongelma. Haaste on jotain sellaista, että pystyykö juomaan vielä yhden jallushotin ilman, että kaatuu naamalleen. Taikka voihan sekin ottaa päähän, kirjaimellisesti, mutta sitten se onkin jo Ongelma.

Mutta takaisin olohuoneeseen: Valaisin pimeänä. Vaan en minä jäänyt makailemaan paikalleni ja keksimään selityksiä vaan ryhdyin aktiivisesti pohtimaan erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja.

Syyskuussa illat alkoivat olla sen verran pimeitä, ettei kaukosäädintä enää löytynyt, joten kysyin ratkaisua Ongelmaan teatterin sähkömieheltä Mikolta. Hän kysyi, että olenko varmasti tarkistanut, että lamput ovat ehjiä. Taisi pitää minua idioottina. Tai diplomi-insinöörinä. Mikä tosin olenkin. Siis diplomi-insinööri.

Kun Mikostakaan ei ollut apua, lähdin pyörimään Claes Ohlssonille, joka on stimuloiva ympäristö ongelmanratkaisuun. Ostinkin markkinoiden parhaan halvan kiinalaisen yleismittarin. Sillä sitten lampunkantoja mittailemaan. Kun mittausta varten ruuvasin lampun irti, päätin huvikseni kokeilla sitä keittiön samanlaisessa valaisimessa. Lamppu ei syttynyt sielläkään. Tunsin olevani ratkaisun jäljillä! Tunsin myös orastavan aavistuksen siitä, että olin idiootti. Toistin kokeen toisella lampulla. Samat tulokset. Tein vastakokeen, jossa ruuvasin keittiöstä toimivan lampun ja siirsin sen olohuoneen valaisimeen. Fiat lux! Hain lamppuvarastosta kahdeksan lamppua ja ruuvailin ne valaisimeen. Silmiin sattui kaikki se valo.

Tulin siihen tulokseen, että ennakoimaton jännitepiikki, trombi tai vastaava, oli polttanut kaikki lamput yhtaikaa. Kilpaileva teoria oli, että lamput olivat sammuneet yksi kerrallaan ja olin ollut liian laiska vaihtamaan ne, ennen kuin viimeinenkin oli sammunut. Hylkäsin teorian mahdottomana.

Mutta teinit! Siinä vasta uskomattoman laiskaa ryhmää. Nytkin on roskapussi eteisessä odottamassa, että koska teini älyää viedä pyytämättä. Haju on jo aika sakea.