Varoitus: Tämä kirjoitus ei käsittele seksiä vaan suomea.
Suomen yleiskielestä puuttuu hyvä verbi kuvaamaan sitä toimintaa, jota alatyylissä nimitetään hässimiseksi, panemiseksi tai nussimiseksi. Hyvän verbin puuttuessa monet toimittajat ja ihmiset käyttävät ilmausta "harrastaa seksiä". Paitsi, että ilmaus on kömpelö, se on epätarkka. Luulen, että aika harva seksiä harrastaessaan "harrastaa" seksiä. Mitä tarkoittaa seksi harrastuksena? Ollakseen harrastus, toiminnalla pitää kai olla muitakin ulottuvuuksia, kuin että se tapahtui. Vrt. "Minä syön." ja "Minä harrastan syömistä." Harva kai laittaa CV:n kohtaaan Harrastukset: Seksi. Seksin kuvaaminen virheellisesti harrastuksena johtaa tällaiseen uutisointiin:
http://www.uusisuomi.fi/viihde/75164-seksia-harrastettiin-tuliko-lapsia
Tuskin 40.000 vuoden takaisella ihmisellä oli minkäännäköistä konseptia harrastamisesta, sen paremmin työstä, vapaa-ajasta kuin hartaudestakaan (harrastaminen kai liittyy hartauteen, jolla k.o. tointa suoritetaan). Eivätköhän ne vaan "tehneet sitä" sen enempää harrastamatta.
Mikä siis kuvaavammaksi verbiksi?
Rakasteleminen? Rakasteluksi aktia voitaneen nimittää, jos siihen liittyy rakkautta tai edes pyrkimystä siihen. Tätä termiä käyttävän pitäisi olla varma siitä, että kysymys oli rakkaudesta molempien osapuolien taholta.
Yhtyminen? Tässä pitäisi kai tapahtua jonkinlainen yhdistyminen, kahden tuleminen yhdeksi lihaksi. Harva kai noin juhlavasti julistaisi satunnaista baaripanoaan:
Ja sitten [lisää kohtalokas ääniefekti tähän] - Me yhdyimme.
Sekstaaminen? Tämä tarkoittaa stadin slangissa suutelemista. Sekaannusten välttämiseksi merkityksen laajentamista on syytä välttää.
Paritteleminen? Vaikuttaa parhaalta vaihtoehdolta esitetyistä. Termi korostaa sitä, että osapuolia on kaksi eikä aseta mitään tunteisiin liittyviä oletuksia lausujansa taholta.
Ehdotan siis, että asiatekstissä käytetään jatkossa verbiä "paritella". Eriävät mielipiteet voi jättää kommentteihin.
http://jaloste.blogspot.com/
keskiviikko 28. lokakuuta 2009
tiistai 13. lokakuuta 2009
Obama
Yleisen käsityksen mukaan Obama sai Nobel-palkinnon hyvistä aikomuksistaan rauhan hyväksi. Analogisesti Dan Brownille voisi myöntää kirjallisuuden Nobelin hyvistä aikomuksistaan kirjoittaa kestävää ja merkityksellistä kirjallisuutta.
En tiedä missä kaikissa maissa USA on tälläkin hetkellä "vapautta" puolustamassa, Irakin ja Afganistanin lisäksi. Enkä jaksa selvittää, tulen vaan vihaisemmaksi.
Näiden imperialististen aktien lisäksi Obaman saavutuksiin kuuluu liittovaltion sotilasmenojen KASVATTAMINEN neljällä prosentilla seuraavalle budjettikaudelle. Siis maassa joka on velassa niskaansa myöten ja jolle ei todellisia uhkaajia maailmassa ole.
Kotirintamallakin riittää tekemistä. Lyndon B Johnsonin 1964 julistamaa sotaa köyhyyttä vastaan ei ole vieläkään julistettu päättyneeksi. Samoin on vielä käynnissä Richard Nixonin 1969 aloittama sota huumeita vastaan. Puhumattakaan George Bush Tyhmemmän julistamasta sodasta terrorismia vastaan.
USAn tapa ratkaista mikä tahansa ongelma on julistaa sille sota. Saa nähdä joko tällä kaudella julistetaan sota ilmastonmuutosta vastaan vai jääkö se seuraavalle presidentille.
Minä annan hyväksyntäni Obaman palkitsemiselle heti kun hän sanoo: "Me ollaan nyt 40 vuotta sodittu köyhyyttä vastaan, eikä olla perkele vie saatu yhtään mitään aikaiseksi: köyhät on entistä köyhempiä ja rikkaat entistä rikkaampia. Rikkaat asuvat piikkilanka-aitojen takana ja köyhät kuolevat kaduille, kun kaikkia ei ole varaa pitää vankilassakaan. Minä julistan nyt sodan köyhyyttä vastaan päättyneeksi. Se on nyt kerta kaikkiaan sillä tavalla, että myö on hävitty tää sota. And God help America."

Logiikan riemuvoitto
Päivän Hesari kysyi kadun mieheltä, mitä mieltä hän on päätöksestä korottaa asukaspysäköinnin vuosihinta 36 eurosta 100 euroon. 50% haastatelluista oli sitä mieltä, että onpa huono juttu, koska nykyäänkään ei saa paikkaa ja sitten vielä hintaa nostetaan.
Paikkaa ei saa, koska pysäköintiruutuja on 19.000 ja lupia on 31.000. Mitä korkeammaksi luvan hinta nostetaan, sitä vähemmän lupia haetaan ja sitä todennäköisemmin paikka löytyy. Kadun miehen pitää siis valita haluaako hän halvan pysäköinnin vai vapaan paikan.
terv. Köyhän miehen Soininvaara

tiistai 15. syyskuuta 2009
EM-kisat (sis. anekdootteja 1 kpl)
Näin Mestareiden liigan kauden avauspäivänä lienee paikallaan blogata muutama rivi jalkapallosta. Kävin EM-kisoissa katsomassa avauspelin, toisen Suomen pelin sekä loppuottelun. Tuskin sitä montaa kertaa elämässään pääsee katsomaan EM-kisojen loppuottelua. Kukaan tuskin ainakaan Suomessa uskaltaa sanoa, että kyseessä oli "vain naisten" kisat, tai saa luovuttaa aseensa ja virkamerkkinsä saman tien.
Olen useasti käynyt Olympiastadionilla katsomassa Suomen miesten erilaisia pyrintöjä erilaisiin lopputurnauksiin pääsemiseksi. Naisten kisoissa oli aivan erilainen tunnelma, iso osa katsojista oli naisia tai tyttöjä, katsojat olivat selvin päin eikä aggressiivisuutta ollut ilmassa. Kaiken kaikkiaan oli kiva tunnelma. Katsojat olivat tulleet paikalle futiksen vuoksi.
Loppuottelussa edessäni olevalla rivillä istui kehitysvammainen poika neonkeltaisessa huomioliivissä. Toiseen korvaan kiemurteli MP-soittimen johto. Jossain vaiheessa portaita kipusi ylös järkkäri, jolla oli samanlainen liivi ja radiopuhelimen johto korvassa. Körmy sanoi pojalle: "Viittitkö ottaa ton liivin pois kun pomo soitti ja ihmetteli, että miks järkkärit istuu katsomossa katsomassa peliä ja syö popkornia".
Tästä olisi iltapäivälehti voinut tehdä jutun: "Järjestysmies pakotti kehitysvammaisen riisuutumaan!" tai "Näin naisten EM-kisoissa: Järkkäri vaati riisumaan liivit. Katso kuva!"
Tuon popkornin lisäsin ihan mausteeksi tarinaan. Muuten se on tosi.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Reklaami kirvoitti ilon
Tiistaina töistä polkiessani olin niin villillä tuulella, että ajoin Sturenkadun pohjoisen puoleista pyörätietä normaalisti käyttämäni etelän puoleisen sijasta. Se kannatti, sillä näin Sturen apteekin isot mainosjulisteet, jossa mainostivat myyntiartikkeliaan iskulauseella "HYVÄNMAKUINEN RIPULIJUOMA". Olisinpa vaan tiennyt tuon aikaisemmin! Minä kun olen hassannut rahojani hyvänmakuiseen vadelmajuomaan. Loppumatkalla purskahdin hillittömään hohotukseen vähän väliä ripulijuoman koostumusta ja väriä miettiessäni.
Mahtaako tähän kuulua koko tuoteperhe? Hyvänmakuinen ripulimehujuoma, hyvänmakuinen ripulituoremehu ja hyvänmakuinen ripulinektari.
http://jaloste.blogspot.com/
Mahtaako tähän kuulua koko tuoteperhe? Hyvänmakuinen ripulimehujuoma, hyvänmakuinen ripulituoremehu ja hyvänmakuinen ripulinektari.
http://jaloste.blogspot.com/
tiistai 7. heinäkuuta 2009
Michael Jackson on Ruokolahden leijona
Michael Jackson on tämän kesän Ruokolahden leijona. Oikeiden uutisten puutteessa on popparin raadosta revitty sivutolkulla juttuja. Toimittajat: Kun joku julkkis kuolee, nekrologi lehteen ja käytävällä eteenpäin. Olisi täällä elävien maailmassakin uutisoitavaa. Mitä jos vaikka tälle aiheelle annettaisiin samat sivumäärät?
http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/65445-nasan-kuva-paljastaa-nain-jaa-haviaa-pohjoisesta
Vaalirahakohu sen sijaan on aito uutinen, mutta ei sitäkään jaksaisi enää yhtään. Ei kai se voi enää kenellekään tulla uutisena, että Kepu kusettaa ja kähmii jokaisessa mahdollisessa käänteessä. Ja Kepun kannatusalueella Kepua äänestetään juuri sen vuoksi. Luulisi, että kaikki puolueet viimeistään nyt julkistaisivat vaalirahoituksensa. Vihreä liitto tosin teki sen ainoana puolueena jo ennen vaaleja.
"Elviksen kuolema, Elviksen kuolema, ei mua liikuta"
Mikko Saarela 1978

Suomenlinna puolueiden käsissä
Olen viime viikkoina käynyt muutaman kerran Suomenlinnassa. Matkat ovat saaneet miettimään miltä Suomenlinna näyttäisi, jos sen kohtalo olisi yhden puolueen päätäntävallassa. Tässä arviot viime eduskuntavaalien mukaisessa suuruusjärjestyksessä.
Suomen Keskusta (Kyllä! Se oli suosituin puolue vielä kaksi vuotta sitten)
Suomenlinnasta tehdään oma kuntansa ja säädetään Suomenkielisten saaristokuntien vero, ainoana maksajana ovat suomenlinnalaiset. Veron tuotoilla maksetaan tukiaisia ananaksen viljelylle Alahärmässä. Suomenlinnan lautta päätetään korvata suomalaisella tammipuisella laivalla. Tammituen saajaksi valitaan Kauhajoki. Tammet ovat mastovahvuudessa vuonna 2134.
Kansallinen Kokoomus
Suomenlinnaan rakennetaan nelikaistainen silta Sörnäisten rantatien päästä. Kevyen liikenteen kaistaa siltaan ei mahtunut, mutta pyörillä saareen pääsee polkemalla Turkuun ja ottamalta sieltä lautan Korsnäsiin, jossa on vaihtoyhteys parillisten viikkojen torstaina kello 23:14.
Lisääntyneen liikenteen vuoksi saaren halki on jouduttu rakentamaan kuusikaistainen moottoritie, jonka rampit ja pysäköintialueet varaavat puolet saaren pinta-alasta. Toinen puoli on piikkilangalla aidattu pursiseuran käyttöön. Alueella on myös golfkenttä. Pursiseura maksaa maanvuokraa 300 euroa vuodessa ja sen jäseneksi pääsee kahden pursiseuralaisen suosituksella.
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Saarelle ei voida tehdä mitään muutoksia, koska mistään ei löydetä Kokoomuksen 15 vuotta vanhoja suunnitelmia saaren käytöstä.
Vasemmistoliitto
Saari on muutettu kokonaisuudessaan Vapaussodan museoksi. Nykyinen lautta on todettu hyväksi ratkaisuksi, koska, kuten puolueessa, siinäkään ei ole tapahtunut 60-luvun jälkeen mitään kehitystä. Lautan nimeksi on vaihdettu Vapaus. Nykyistä huoltotunnelia ollaan laajentamassa Pietarin suuntaan kahden rynnäkkötankin levyisenä. Venäläinen toteutusryhmä ei ole pystynyt antamaan ihan täsmällistä valmistumisaikataulua.
Vihreä Liitto
Saareen ryhdyttiin kaivamaan metroyhteyttä. Tämä keskeytettiin kun maan alta löytyi uhanalainen itämerenliero (Wormus Balticus). Tämän jälkeen lauttayhteys korvattiin purjeveneellä. Suomenlinnan kirkko on monikulttuurisuuden edistämiseksi vuoroviikoin moskeijana. Länsi-Mustasaari on varattu koetilaksi hampun kasvatusta varten.
Suomen Kristillisdemokraatit
Suomenlinnan panimo on lakkautettu. Tilalla on Kristillinen vastuukeskus, jossa nuoria varoitetaan esiaviollisen seksin vaaroista ja aviopareille tehdään hedelmällisyyshoitoja. Kesäteatterissa esiintyviltä ryhmiltä edellytetään kansan moraalista kasvua tukevien näytelmien esillepanoa. Kirkkoon on tehty laajennusosa. Lautan nimeksi on vaihdettu Suokin Arkki ja aina laiturilta lähtiessä lauletaan yhteislauluna Jumala onpi linnamme.
Ruotsalainen Kansanpuolue
Saari on palautettu sen alkuperäisille ruotsin kielisille omistajasuvuille. Nykyisille asukkaille on osoitettu vastaavat tilat Posiolta ja Sallasta. Suomenlinnan lautta kulkee tihennetyin vuoroin, mutta sitä saavat käyttää vain saaren asukkaat ja heidän vieraansa.
Perussuomalaiset
Saari on annettu Puolustusvoimille. Saarelle on hankittu uudet isommat tykit ja ne on valettu kiinteästi osoittamaan itään. Kevyempää tykistöä on ympäri saarta valmiina upottamaan etelästä saapuvia pakolaisaluksia. Suomenlinnan lautta on korvattu kaleerilla, jota soutavat neekeriorj…siis velvoitetyöllistetyt maahanmuuttajat. Kerran vuodessa saaressa järjestetään tutustumiskierroksia yleisölle. Ohjelmassa on tällöin hernekeittoa, viinaa ja kädenvääntöä. Illalla laulaa Matti Nykänen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)