Voimassa oleva Kielilaki vuodelta 2003 määrää näin:
"kunta on säädettävä kaksikieliseksi, jos kunnassa on sekä suomen- että ruotsinkielisiä asukkaita ja vähemmistö on vähintään kahdeksan prosenttia asukkaista tai vähintään 3 000 asukasta. Kaksikielinen kunta on säädettävä yksikieliseksi, jos vähemmistö on alle 3 000 asukasta ja sen osuus on laskenut alle kuuden prosentin"
Tämä laki on syrjivä muita vähemmistöjä kohtaan. Venäjänkielisiä on Helsingissä 12 000, vironkielisiä 5 600 sekä somalinkielisiä 5 000.
Vaadin, että Helsingistä tehdään viisikielinen kunta lain henkeä noudattaen. Ei kai voi olla lain tarkoitus, että tämä vähemmistön suoja on tarkoitettu koskemaan vain yhtä vähemmistöä.
torstai 23. helmikuuta 2012
sunnuntai 19. helmikuuta 2012
Varasta Pomolta
Mikähän siinä on, että Björn Wahlroosin ansiot ovat niinku jotain ihan kauheeta riistoo ja Madonnan ja Bruce Springsteenin miljoonat ovat niinku ihan ookoo. Ja enemmän kuin ihan ookoo. Käytetään ilmausta "sain lipun" kun pääsee lihottamaan miljönäärin pankkitiliä 150 € konserttilipulla, jolla pääsee seisomaan sateessa ulkona 30 000 urpon kanssa.
Mutta Madonna ja Bruce ovat "tehneet kovasti töitä" satojen miljoonien omaisuutensa eteen? Herätkääpä hipit siihen todellisuuteen, että niin on Nallekin. Se on omalla alallaan vähintään saman tason lahjakkuus kuin em. artistit omallaan.
On näissä tosin se ero, että Nallen miljoonista tulee 28% välittömästi suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen pääomaveron muodossa ja välillisesti paljon enemmän työpaikkojen muodossa. Kai se olisi sitten teistä kivempi, että Sammon ja Nordean osakkeet omistaisivat amerikan kukkahattutädit, jotka eivät maksa senttiäkään osakkeita Suomeen.
Madonna sentään ymmärtää nauraa koko matkan pankkiin, mutta tämä uuden Jerseyn herra on olevinaan köyhän, sorretun ja vähintään duunarin puolella. Minulla on ehdotus: Anna kaikki pois Bruce! Ole köyhän puolella ja anna edes puolet pois. Anna kolmasosa. Anna edes kymmenesosa. Laita keikoilla vaikka puolet paikoista köyhille ja duunareille. Et pysty.
Pidän Springsteenin musiikista. Mutta tekisi vaan niitä piisejä, eikä esittäisi duunaria.
Siis varastakaa Pomolta! Koko tuotannon saa varmasti Pirate baysta yhtenä siistinä pakettina. Hyvää musaa.

perjantai 10. helmikuuta 2012
Meillä ei ole tarpeeksi päälliköitä!
Case 1: Asiakaspalvelussa ei homma toimi. Asiakkaat joutuvat jonottamaan ja läpi päässeetkään eivät saa kunnon palvelua.
Työntekijöiden selitys: Emme pysty palvelemaan! Meillä ei ole tarpeeksi päälliköitä! Kyllähän me vastaisimme puhelimeen ja auttaisimme,mutta kun ei ole päälliköitä! Emme pysty toimimaan!
Case 2: VR:n vaihteet ovat lumen takia jumissa.
Lapiomiesten selitys: Ei voi lapioida! Ei ole tarpeeksi päälliköitä! Kyllähän tässä lapioitaisiin,mutta kun päällikkö puuttuu.
Case 3: Sairaalassa potilaat ovat käytävillä odottamassa hoitoa.
Hoitajien selitys: Ei ole tarpeeksi hallintohenkilökuntaa! Kyllähän me hoitaisimme, mutta kun ei ole tarpeeksi hallintohenkilökuntaa.
Näinhän ei koskaan ole.
Arkikokemusten valossa ei ole prosessia, jonka pullonkaulana olisi erilaisten päälliköiden,johtajien tai prosessikehittäjien suhteellinen määrä. Jos näin olisi,tämä tulisi kyllä ilmi prosessin toimijoiden kokemusperäisestä palautteesta.
Ergo: Minkä tahansa organisaation säästötoimen voi aloittaa puolittamalla erilaisten välipäälliköiden määrän. Jos kentältä tulee valitusta että päälliköitä on liian vähän,seuraavan kierroksen voi osoittaa miehistöön. Mikäli ei, päälliköiden määrän voi jälleen puolittaa. Saattaa olla yllättävää,miten pitkälle tätä harjoitusta voi jatkaa.

maanantai 5. joulukuuta 2011
Olutostoksilla
Kävin Alkon Lippulaivamyymälässä Kampissa. Valikoimat olivat huikeat: ainakin kymmenen erilaista IPAa, imperial stoutia, belgialaista saisonia, erikoisuuksia ympäri maailmaa ja vielä erillinen pöytä talvioluita. Olin pyörällä liikkeellä, joten kuljetuskapasiteettia oli vain muutamalle ja aikaa kului valintaa pähkäillessä.
Valintaa tehdessäni kuulin kun naishenkilö kysyi myyjältä vaaleaa lageria. Se ihmetytti oluttaivaassa ja jäin kuuntelemaan keskustelua. Myyjä suositteli Hartwallin Gourmeeta, aika tylsä suositus sinänsä, nainen kysyi että olisiko teillä sitä Karjalaa, tölkissä, sitä miedompaa versiota. Myyjä siinä hyvin ystävällisesti kertoi, että kun meillä ei tuota keskiolutta oikein ole. Luulin jo olevani piilokamerassa. Mutta kun kuvausryhmää ei mistään pompannut, tulin siihen tulokseen, että kyse täytyy olla tuoreesta parisuhteesta. Nainen oli nähnyt lemmittynsä sirpivän Karjalaa läkistä ja halusi lauantain kunniaksi ilahduttaa mielijuomallaan.
Rakkautta on - tölkki Karjalan kepua.
Itse päädyin lopulta dubbel IPAan, tanskalaiseen chili-trippeliin ja skotlantilaiseen Double Espresso kahviolueen.

torstai 6. lokakuuta 2011
Ykkösen ylistys
Ystäväni tuntevat minut jonkinlaisena oluen ystävänä. Joku voisi sanoa jopa olutsnobiksi. Juon melko paljon ykkösolutta. Miten nämä kaksi asiaa sopivat yhteen?
Olen huvittuneena seurannut keskustelua, joka on seurannut ehdotuksista tuoda kakkosolut kauppoihin. Jotkut kannanotot ovat kuulostaneet siltä kuin perustuslaillisia oikeuksia oltaisiin kaventamassa. Se on vaan kaljaa, hei!
Ykkösolut on mainettaan parempi juoma. Se on kolmosolutta halvempaa, vähäkalorisempaa ja sisältää vähemmän etanolia. Tämänkään blogin lukijoista tuskin kukaan tunnistaisi ykköstä kylmänä pullon suusta juotuna viiden suomalaisen bulkkikeskioluen joukosta.
Ykkösoluelle hyväksi havaitsemiani käyttökohteita ovat hellepäivän pihatyökalja, saunakalja, janojuoma urheilun jälkeen sekä ruokajuoma mausteisen itämaisen ruuan tai pizzan kanssa.
Ykkösen huonoin puoli on saatavuus. Kaupoissa ykkönen on piilotettu ihmeellisen hyvin ja kylmässä sitä ei ole koskaan. Mikään kauppa ei uskalla laittaa ykköstä sisäänvetotuotteeksi, vaikka ykköslaatikkoa voisi myydä kympillä, jos joku panimo ensin suostuisi pakkaamaan ykköstä tölkkiin. Paljonkohan tämä maa raitistuisi, jos monipakkauksissa ja kylmänä saisi myydä vain ykköstä?

Ykkösolutmarkkinoilla tapahtui tänä syksynä mullistus, kun Koff toi markkinoille ensimmäisen tumman ykkösoluen. Ykkösen matalaan profiiliin sopivasti sitä ei tietenkään mainostettu missään ja todennäköisesti sinäkin kuulet asiasta ensimmäisen kerran tästä blogista. Mustakarhu olisi kyllä ollut parempi nimi, mutta eivät ne minulta kysele tästäkään asiasta.
Anna siis ykköselle mahdollisuus. Voit yllättyä!
http://jaloste.blogspot.com

maanantai 15. elokuuta 2011
Presidenttipeliä #1
Presidenttiehdokkaiden lausuntoja:
"Onko nyt viimeinenkin puu jätettävä pystyyn mätänemään, niin että kaikki metsämme rämettyvät läpipääsemättömiksi ryteiköiksi, joita kauniisti kutsutaan luonnontilaisiksi aarniometsiksi. Ja kaikki tämä vain sen takia, että jokainen tupajumi ja torakka saisi viettää monimuotoista ja onnellista elämää."
Sauli Niinistö Helsingin Sanomissa keväällä 1997
Tosiasiassa Suomen metsistä on Lapin eteläpuolella luonnontilassa alle yksi prosentti. Saulin huoli "viimeisenkin puun" menettämisestä suojelulle tuntuisi tässä valossa olevan hieman perustelematon.
________________________________________________________________________________
""Helsinki on erittäin turvallinen - ei tietenkään tarvitse mennä tyrkyttämään itseään pimeällä johonkin pusikoihin".
Paavo Lipponen 15.4.2005 Helsingin Sanomien haastattelussa
Ei tainnut Paavo olla lutkamarssilla...
http://jaloste.blogspot.com/

perjantai 5. elokuuta 2011
Mölkky-pelitapoja
Joskun mölkkyynkin kyllästyy. Tai ainakin haluaa kokeilla jotain uutta. Esittelen tässä kaksi kehittämääni mölkky-pelimuotoa.
Joukkuemölkky
Joukkuemölkyssä peliporukkaa jaetaan kahteen tai useampaan joukkueeseen. Voittajaksi pääsee, kun kaksi joukkueen jäsentä pääsee 50 pisteeseen. Vastaavasti joukkue häviää, jos kaksi sen jäsentä putoaa pelistä.
Yatzy-mölkky
Lapset tuntuivat tykkäävän yatzy-mölkystä. Siinä on tarkoitus kerätä kertaalleen kaikki numerot 1-12. Pistelasku on kuten perusmölkyssä, eli jos on kolme keilaa kaatunut, se lasketaan kolmoseksi. Virheeksi lasketaan, jos ei saa kierroksella mitään kaatumaan tai jos kaataa numeron, jonka on jo saanut. Kolmesta peräkkäisestä virheestä joutuu ulos. Voittaja on se, jolla on eniten saatuja numeroita. Ensimmäisenä pudonnutkin voi siis vielä voittaa pelin. Tasatuloksen sattuessa voittaja on se, joka on kentällä pisimpään. On harvinaista, että voittaja saa kaikki numerot kerättyä. Yatzy-mölkkyyn kuuluu myös pelialue, joka on kooltaan 1,5 m x 7 m. Alkuperäiseen keilaryhmän kohtaan tehdään rasti, johon tuodaan pelialueelta ulos joutuneet keilat. Keila on ulkona, kun mikään sen osa ei kosketa pelialueen rajaa. Yatzy-mölkyssä voi ottaa myös taktisia virheitä, jos haluaa hajottaa jonkun kasan tai pelata vastustajan keilaa vaikeampaan asemaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)