Kävin Alkon Lippulaivamyymälässä Kampissa. Valikoimat olivat huikeat: ainakin kymmenen erilaista IPAa, imperial stoutia, belgialaista saisonia, erikoisuuksia ympäri maailmaa ja vielä erillinen pöytä talvioluita. Olin pyörällä liikkeellä, joten kuljetuskapasiteettia oli vain muutamalle ja aikaa kului valintaa pähkäillessä.
Valintaa tehdessäni kuulin kun naishenkilö kysyi myyjältä vaaleaa lageria. Se ihmetytti oluttaivaassa ja jäin kuuntelemaan keskustelua. Myyjä suositteli Hartwallin Gourmeeta, aika tylsä suositus sinänsä, nainen kysyi että olisiko teillä sitä Karjalaa, tölkissä, sitä miedompaa versiota. Myyjä siinä hyvin ystävällisesti kertoi, että kun meillä ei tuota keskiolutta oikein ole. Luulin jo olevani piilokamerassa. Mutta kun kuvausryhmää ei mistään pompannut, tulin siihen tulokseen, että kyse täytyy olla tuoreesta parisuhteesta. Nainen oli nähnyt lemmittynsä sirpivän Karjalaa läkistä ja halusi lauantain kunniaksi ilahduttaa mielijuomallaan.
Rakkautta on - tölkki Karjalan kepua.
Itse päädyin lopulta dubbel IPAan, tanskalaiseen chili-trippeliin ja skotlantilaiseen Double Espresso kahviolueen.
maanantai 5. joulukuuta 2011
torstai 6. lokakuuta 2011
Ykkösen ylistys
Ystäväni tuntevat minut jonkinlaisena oluen ystävänä. Joku voisi sanoa jopa olutsnobiksi. Juon melko paljon ykkösolutta. Miten nämä kaksi asiaa sopivat yhteen?
Olen huvittuneena seurannut keskustelua, joka on seurannut ehdotuksista tuoda kakkosolut kauppoihin. Jotkut kannanotot ovat kuulostaneet siltä kuin perustuslaillisia oikeuksia oltaisiin kaventamassa. Se on vaan kaljaa, hei!
Ykkösolut on mainettaan parempi juoma. Se on kolmosolutta halvempaa, vähäkalorisempaa ja sisältää vähemmän etanolia. Tämänkään blogin lukijoista tuskin kukaan tunnistaisi ykköstä kylmänä pullon suusta juotuna viiden suomalaisen bulkkikeskioluen joukosta.
Ykkösoluelle hyväksi havaitsemiani käyttökohteita ovat hellepäivän pihatyökalja, saunakalja, janojuoma urheilun jälkeen sekä ruokajuoma mausteisen itämaisen ruuan tai pizzan kanssa.
Ykkösen huonoin puoli on saatavuus. Kaupoissa ykkönen on piilotettu ihmeellisen hyvin ja kylmässä sitä ei ole koskaan. Mikään kauppa ei uskalla laittaa ykköstä sisäänvetotuotteeksi, vaikka ykköslaatikkoa voisi myydä kympillä, jos joku panimo ensin suostuisi pakkaamaan ykköstä tölkkiin. Paljonkohan tämä maa raitistuisi, jos monipakkauksissa ja kylmänä saisi myydä vain ykköstä?

Ykkösolutmarkkinoilla tapahtui tänä syksynä mullistus, kun Koff toi markkinoille ensimmäisen tumman ykkösoluen. Ykkösen matalaan profiiliin sopivasti sitä ei tietenkään mainostettu missään ja todennäköisesti sinäkin kuulet asiasta ensimmäisen kerran tästä blogista. Mustakarhu olisi kyllä ollut parempi nimi, mutta eivät ne minulta kysele tästäkään asiasta.
Anna siis ykköselle mahdollisuus. Voit yllättyä!
http://jaloste.blogspot.com

maanantai 15. elokuuta 2011
Presidenttipeliä #1
Presidenttiehdokkaiden lausuntoja:
"Onko nyt viimeinenkin puu jätettävä pystyyn mätänemään, niin että kaikki metsämme rämettyvät läpipääsemättömiksi ryteiköiksi, joita kauniisti kutsutaan luonnontilaisiksi aarniometsiksi. Ja kaikki tämä vain sen takia, että jokainen tupajumi ja torakka saisi viettää monimuotoista ja onnellista elämää."
Sauli Niinistö Helsingin Sanomissa keväällä 1997
Tosiasiassa Suomen metsistä on Lapin eteläpuolella luonnontilassa alle yksi prosentti. Saulin huoli "viimeisenkin puun" menettämisestä suojelulle tuntuisi tässä valossa olevan hieman perustelematon.
________________________________________________________________________________
""Helsinki on erittäin turvallinen - ei tietenkään tarvitse mennä tyrkyttämään itseään pimeällä johonkin pusikoihin".
Paavo Lipponen 15.4.2005 Helsingin Sanomien haastattelussa
Ei tainnut Paavo olla lutkamarssilla...
http://jaloste.blogspot.com/

perjantai 5. elokuuta 2011
Mölkky-pelitapoja
Joskun mölkkyynkin kyllästyy. Tai ainakin haluaa kokeilla jotain uutta. Esittelen tässä kaksi kehittämääni mölkky-pelimuotoa.
Joukkuemölkky
Joukkuemölkyssä peliporukkaa jaetaan kahteen tai useampaan joukkueeseen. Voittajaksi pääsee, kun kaksi joukkueen jäsentä pääsee 50 pisteeseen. Vastaavasti joukkue häviää, jos kaksi sen jäsentä putoaa pelistä.
Yatzy-mölkky
Lapset tuntuivat tykkäävän yatzy-mölkystä. Siinä on tarkoitus kerätä kertaalleen kaikki numerot 1-12. Pistelasku on kuten perusmölkyssä, eli jos on kolme keilaa kaatunut, se lasketaan kolmoseksi. Virheeksi lasketaan, jos ei saa kierroksella mitään kaatumaan tai jos kaataa numeron, jonka on jo saanut. Kolmesta peräkkäisestä virheestä joutuu ulos. Voittaja on se, jolla on eniten saatuja numeroita. Ensimmäisenä pudonnutkin voi siis vielä voittaa pelin. Tasatuloksen sattuessa voittaja on se, joka on kentällä pisimpään. On harvinaista, että voittaja saa kaikki numerot kerättyä. Yatzy-mölkkyyn kuuluu myös pelialue, joka on kooltaan 1,5 m x 7 m. Alkuperäiseen keilaryhmän kohtaan tehdään rasti, johon tuodaan pelialueelta ulos joutuneet keilat. Keila on ulkona, kun mikään sen osa ei kosketa pelialueen rajaa. Yatzy-mölkyssä voi ottaa myös taktisia virheitä, jos haluaa hajottaa jonkun kasan tai pelata vastustajan keilaa vaikeampaan asemaan.

tiistai 14. kesäkuuta 2011
Teitä kustaan silmään
Lukekaapa Kokoomuksen ja RKP:n äänestäjät tämä uutinen.
Kansalaisia yritetään harhauttaa luulemaan, että kuuden euron pizzat ovat se paha harmaa talous. Todellinen harmaa talous on rakennus- ja sijoitusalalla ja tätä rikollisuutta Kokoomus ja RKP ovat suojelemassa aggressiivisesti.
"Muistion mukaan Rkp esitti poistettavaksi muistiosta maininnan, jonka mukaan viranomaisten välistä tiedonsaantia harmaan talouden torjunnassa parannetaan."
Miten viranomaisten tiedonvaihto voi haitata ketään muita kuin rikollisia? Ja edelleen:
"Samat puolueet vastustivat sijoitusten läpinäkyvyyden lisäämistä, kuten sitä että suomalaispankkeja, jotka hallinnoivat hallintorekisteröityjä tilejä, velvoitetaan selvittämään sijoittajien todellinen henkilöllisyys."
Näiden kuprujen rinnalla Kreikan tukiaiset ovat nappikauppaa. Harmaan talouden koko on arvioista riippuen 10-14 miljardia euroa. Joka vuosi.
Kun hellintarekistereihin ei puututa, porvaripuolueet voivat suostua vaikka pääomaveron nostamiseen 70 prosenttiin. Se on niille ihan sama, koska niitä veroja ei isojen poikien ole aikomuskaan maksaa. Heidän osakeomistuksensa ja osinkonsa ovat ulkomaisten hallintarekisterien takana verottajan näkymättömissä. Näin ollen tulemme näkemään pääomaverokertymän pienentymisen, vaikka veroprosenttia nostetaan.
Miten tämä voi olla Kokoomuksen äänestäjien etu? En voi uskoa, että 20,4% suomalaisista saa tulonsa harmaasta taloudesta.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
Voisiko Valtakunnansovittelijaa käyttää
Meillähän on sellainenkin virka kuin Valtakunnansovittelija. Ilmeisesti hän istuu toimistossaan odottamassa että tulisiko jotain soviteltavaa.
Nyt kun isot pojat ja tytöt eivät tunnu millään pääsevän sopuun siitä, että kenen kanssa olisi kiva leikkiä hallitusta eikä Tasavallan presidentti joko uskalla tai saa sanoa asiasta mitään, voisiko Valtakunnansovittelija tulla sovittelemaan näitä hallitusneuvotteluja?
Ei Kekkosen aikana tällaista olisi tapahtunut.

perjantai 25. maaliskuuta 2011
Nimiä
Luin lehdestä, että Viikate-yhtyeen jäsenillä on sivuprojektina yhtye Koljosen tiekiista, mikä ilahduttaa vanhaa Fakta homma -fania. Tämä ei jäänyt päivän parhaaksi punkbändin nimeksi, sillä samalla keikalla Koljosen tiekiistan kanssa soittaa tänään Genitaalinärpes. Sitä nauraessani - kelatkaa nyt, Genitaalinärpes, hehehee - ratikan ohi lipui parturi nimeltä Lé Tukka.
Ja kyllä aivan hyvin voi sanoa, että parturi lipui ratikan ohi. Matemaattisesti ajatellen kysymys on siitä mihin koordinaatisto asetetaan ja jos origon asettaa minuun, kuten tulee tehdä, maailma liikkuu suhteessa minuun.
http://jaloste.blogspot.com/
PS. Tavastialla oli eilen punk-iltamat, joissa soitti mm. Me Wokkivihannekset. Maamme nuorisolla on vielä toivoa.
Genitaalinärpes! Nyt hihittelen taas koko bussimatkan ellen jopa repeä Oulunkylän K-raudan kohdalla asiaa mietittyäni siihen asti.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)